Rautu kantaa mukanaan revontulet, sateenkaaren ja kaamoksen sävyt. Rautuun on värjätty pohjoinen. Kalaan lyöty mystinen leima. Tummaan selkään, kylkien alas mentäessä suureneviin keltapilkkuihin, oranssiksi muuttuvaan vatsaan ja evien valkeisiin reunuksiin.

Pohjoisen pienet ja suuremmatkin vesialtaat ovat raudun koti. Joskus rautu elää joissa ja puroissa. Rautu on pioneeri, ensimmänen kala, joka jääkauden jälkeen valloitti makeat vedet. Asettui taloksi lisääntyi ja täytti järvet ja joet.
Paitsi ne rauduista joille meren ikävä oli liian suuri. Ne palasivat takaisin äidin kohtuun. Merirautu elää aikuisikänsä jäämeressä, kutee joissa ja jokien yhteydessä olevissa lammissa ja palaa lisäännyttyään takaisin kotiin.. Poikaset kuoriutuvat ja varttuvat makeassa, ennen kuin menevät suolaiseen. Muutaman vuoden meressä lihottuaan on aika vaeltaa synnyinjokeen. Uusia rautuja tekemään.

Rautu on menneestä maailmasta. Kylmässä viihtyvä muinaisjäännös. Rautu ei sopeudu, se ei haluakaan. Mitä mieltä on elää haaleassa ja jäättömässä. Viistoista asteinen järvivesi on rajoilla, lämpimämmässä tukehtuu. Rautu tulee kokemaan metsäjäniksen, riekon, kiirunan, pulmusen ja monen muun eläväisen kohtalon. Raudusta kerrotaan pian olipa kerran.
Minä olen onnekas minulla on vielä raudut, oma rautujärvi. En minä sitä järveä oikeasti omista, mutta se on minun. Pyhä paikkani, jonka jäällä viihdyn. Katselen kairanreiästä kirkkaan veden kristallisoimaa kivikkoa. Melkein meditoin, olen niinkuin zen tai flow tai jotain.
Seuraan oranssia vedessä haluamallani tavalla uiskentelevaa pilkkiä, jonka päässä on kahdeksan sentin tapsi. Koukussa on oranssia tuoksuvaa massaa ja kärpasen toukka tai sipulimaalta ennen roudan tuloa poimittu ja kellarissa vanhassa kattilassa varttunut kastemato.

Elän rautujen kanssa lopun aikoja. Se tarkoittaa viimeisiä vuosia, vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Ilmastonmuutos, napajäätiköt ja lumettomat talvet vaivaavat mieltäni. Rautujärven pohjaa katsellessa kuitenkin unohdan, eihän minun tarvitse koko aikaa miettiä. Rautukaan ei mieti, luulen niin. Sillä on nälkä.
Ensimmäisellä kerralla nelikymmensenttinen ui nopeasti syöttiäni kohti. Arvioin komean kalan kilon painoiseksi. Palattuaan se on päättänyt iskeä. Isku menee ohi, kala ei saa syöttiä suuhunsa. Teen vastaiskun myöhässä, kun ei kuusikymppisen reaktioajalla parempaan pysty. Rautu tarttuu koukkuun vatsastaan. Onneksi nahka on niin sitkeää, että saan nostettua oranssivatsaisen jäälle.
Kolmekymmentäseitsemän senttiä ja kolmesataakahdeksankymmentäviisi grammaa. Sopivan kokoinen paistikala. Transformaatiorautu.

Kuvat: Marinella Himari
Leave a reply